Siirry sisältöön

Mitä näkyy ohjausvuorovaikutuksen peilistä?

Vieraskynässä kirjoitta tänään KT, dos., ohjausasianainen Sanna Vehviläinen. Sannan ajatuksia löydät myös blogista http://tyonohjaaja.blogspot.com/

Ohjaus on vuorovaikutusta, ohjaus lepää vuorovaikutustaitojen varassa. Näin olemme tottuneet ajattelemaan.

Mitä muuta ohjaus on kuin hyvän ihmistyön edellytyksistä rakentuvaa kohtaamista? Mitä muuta me annamme kuin aikaa, huomiota ja kunnioitusta? Mikä erottaa ohjauksen muista ihmistyön ammattikäytännöistä?

Vuorovaikutuksen tutkimus tarjoaa tähän yhden näkökulman. Institutionaalisilla vuorovaikutustilanteilla on oma ”sormenjälkensä”, josta ne voidaan tunnistaa. Niiden keskustelukäytännöt ovat muovautuneet toteuttamaan tietynlaisia tehtäviä, korostamaan tiettyjä keskustelun keinoja ja rajoittamaan toisia.

Ohjauksen käytännöille on ominaista se, että niissä yhdistyy sekä ns. palvelukohtaamisen että terapeuttisen kohtaamisen keskustelukeinoja. Palvelukohtaamisessa asiakas kertoo huolestaan ammattilaiselle. Tällä on instituution suoma lupa ratkoa tätä ongelmaa asiantuntijatietonsa nojalla, ja asiantuntijan tiedolla on vahva auktoriteetti. Terapeuttisessa kohtaamisessa taas asiakas tuo kokemustaan ja ongelmiaan esiin, mutta tarkoitus on, että hän lopulta ratkoo ongelmiaan itse. Tähän päästään tutkimalla asiakkaan ongelmien taustalla jäsentyviä ydinkysymyksiä. Terapeutin tehtävä on kutsua asiakasta tähän tutkimistehtävään ja tukea häntä siinä. Suuntauksesta riippuen myös osapuolten välinen tunnevaihto voi muodostaa oleellisen osan työskentelyä.

Ohjaukselle ominaista on se, että yhdistetään näiden kahden toimintatavan aineksia. Tarkoitus on yhdessä tarkastella ja ymmärtää syvemmin asiakkaan tilannetta ja edistää hänen prosessiaan, mutta myös tarjota asiantuntevia näkemyksiä, tietoa ja kehyksiä, jotka vaikuttavat ratkaisuihin ja suunnitelmiin.

Ohjausteoriat eivät aina korosta tuota palvelukohtaamisen elementtiä, eli asiantuntijatietoon ja neuvomiseen perustuvaa puolta ohjauksesta. Vuorovaikutuskäytäntöjä tarkasteltaessa se kuitenkin selvästi näkyy. Lisäksi ohjauksen taustainstituutio tuo keskusteluun mukaan omat relevanssinsa (millaisia ratkaisuja tai tuloksia ylipäänsä haetaan, mitä elämänaluetta käsitellään, mistä ollaan yhteiskunnalle tilivelvollisia) ja kohteet (mitä osia todellisuudesta otetaan yhteisen huomio kohteeksi). Käytännössä ohjaustyön osaamiseen katsotaan aina kuuluvan jokin erityinen substanssiosaaminen. Uraohjauksen kontekstissa se tarkoittaa ymmärrystä työelämästä, urasta, elämänkulusta ja niiden välisestä suhteesta ja muutoksesta.

Tästä aukeaa ohjausvuorovaikutukseen monia kiinnostavia haasteita. Ohjaus on tasapainoilun taidetta. Usein ohjaajat itse kuvaavat sitä direktiivisyyden ja ohjattavan autonomian (”puuttumatta jättämisen”) tasapainotteluna. Joskus se näyttäytyy instituution ja asiakkaan intressien välisenä pinnanalaisena ristivetona tai selvänä ristiriitana. Joskus se näyttäytyy niin, että ohjauksella on sekä julkitavoitteita että piilotavoitteita.

Ohjaus on siis intressipitoista. Ohjaustutkimus on myös eri tavoin asemoitunut tunnistamaan näitä intressejä. Ohjauksesta voidaan sanoa vaikkapa, että se voimauttaa ihmisiä ja jokaisella tulisi olla oikeus ohjaukseen. Siitä saatetaan myös sanoa, että se sitouttaa meidät yhä kasvaviin markkinatalouden vaatimuksiin ja yksilön kasvavaan vastuuseen omasta onnestaan.

Ohjausvuorovaikutuksen ammattitaito on sen kysymistä, millaista todellisuutta ohjauskäytäntömme rakentavat ja mitä keinoja käytämme. Miten keskusteluissamme todellistuvat eri intressit ja tavoitteet? Miten keskustelun lainalaisuudet ja käytännöt – sekä ne, joita toteutamme tietoisin ponnistuksin että ne, joita emme edes huomaa toteuttavamme – kantavat näitä päämääriä ja intressejä? Mitä seurauksia eri toimintavaihtoehdoilla on? Millaiset yhtäläisyysmerkit on ylipäänsä mahdollista vetää ohjausvuorovaikutuksen ja ohjauksen tuloksen välille?

Millä tavoin voin ohjaajana tehdä tietoisia ratkaisuja, kun tiedostan että kaikki viestintäni ohjaustilanteessa on ohjausinterventiota? Miten ohjaustoimintani voisi olla arvojeni mukaista? Miten elämme niiden ristiriitojen tai rakenteiden kanssa, joita emme pysty ratkaisemaan? Missä ohjattavan toimijuuden vahvistamisen mahdollisuudet ovat, ja mikä on oma toimijuutemme? Miten konflikti voi muodostaa ohjaustilanteessa uutta luovan mahdollisuuden? Miten tarkastelemme yhdessä todellisuutta? Ja kenen todellisuutta? 

Muun muassa näitä kysymyksiä saamme kysyä ja etsiä niihin vastauksia uraohjauksen erkon vuorovaikutusmoduulissa.